Ray

Screenshot

3.8

Arvosanamme

Play Now
Pros
  • Suomalainen
  • Helppo
Cons
  • Ei bonuksia
  • Vähän pelejä
Ei bonusta
Käytä bonuskoodia: MAX101

Lisää tietoa

Nimi Ray
Sivuston osoite www.slots.lv
Perustettu 2000
Minimitalletus $10

Pisteet

rahapelit247-casino-ray

Tuttuakin tutumpi kolikoiden kilinä, välkehtivät valot, ääniefektit ja pelikoneiden eteen parkkeeranneet, keskittyneet hahmot. Luultavasti jokainen suomalainen on kiinnittänyt jossakin vaiheessa aivan tahtomattaankin huomiota esimerkiksi ruokakauppojen aulatiloissa sijaitseviin peliautomaatteihin, ja useampi meistä lienee syytänytkin muutaman kolikon iloisesti välkehtivien pelikoneiden ahnaisiin aukkoihin. Ja onpa moni meistä rohkaistunut joskus jopa pelihalliin tai kasinollekin. Rahapelit ovat meille tuttuja.

Kolikkopeleistä puhuttaessa on syytä muistaa, että sattumalla on suuri roolinsa pelin tuloksessa, vaikka toisinaan myös pelaajan tiedolla ja taidolla on ainakin osittain merkitystä. Peliautomaattien palautusprosentti kertoo, kuinka suuri osa peliin laitetusta rahasta palautuu lopulta pelaajalle takaisin. Se, kuluuko siihen satoja tuhansia vai miljoona pelikierrosta, jää ainoastaan nähtäväksi. Yhden pelituokion aikana tulos voi vaihdella huomattavastikin suuntaan tai toiseen, joten palautusprosenttia ei missään nimessä kannata tuijottaa sokeasti. On syytä muistaa, että pelaamiseen ei pidä koskaan suhtautua ratkaisuna minkään kokoluokan suuruisiin taloudellisiin ongelmiin, mutta tottahan se on: joka ikinen päivä peliautomaatit syytävät sisuksistaan lukuisia pieniä voittoja ja äkkirikastumisiakin tapahtuu.

Vaikka Suomen rahapelilainsäädäntö on ollut alusta saakka varsin tiukka, on valinnanvaraa ollut rahapeleistä puhuttaessa jo vuosikymmenien ajan huimasti. Siksi pidämmekin tärkeänä pienen katsauksen laatimista siitä, kuinka Ray:n tarina käynnistyi ja kuinka toiminta on vuosikymmenten saatossa muuttanut muotoaan yhä pelaajaystävällisempään suuntaan, kun rahapelit siirtyivät nettiin.

Ray on ollut toimintansa ensimetreiltä asti kuuluisa siitä, että sen tekemä voitto on ohjattu erilaisiin Suomessa toimiviin sosiaali- ja terveysalan kohteisiin avustusten muodossa. Ray:lla onkin ollut toimintavuosiensa aikana merkittävä asema erilaisten instituutioiden, organisaatioiden ja hankkeiden tukijana ja jopa päärahoittajana. Rahapelit ovat vuosikymmenten saatossa mahdollistaneet monipuolisesti esimerkiksi vammaisille, kuntoutettaville ja nuorisolle suunnattua toimintaa.

Hyväntekeväisyysaspekti on ollut perinteisesti keskeisesti mukana kaikessa Suomessa tapahtuvassa rahapelitoiminnassa, joten pelaamisella on huomattava positiivinen, yleishyödyllinen vaikutus. Pelaamista voi näin ollen pitää jopa yhteiskunnallisena tekona. Ajatus siitä, että omalla pelaamisellaan voittaa joko itse tai tekee yleisesti hyvää kanssaihmisille, antaa pelaamiselle vielä entistäkin houkuttelevamman kaiun. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin todettava, että se, kun voittoa kertyy itselle, lämmittää aina hieman enemmän mieltä.

Ray:n rahapelit: 80 vuotta

Raha-automaattiyhdistys, joka tunnetaan myös nimellä Ray, oli vuonna 1938 perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena oli tukea rahapelitoiminnasta saatujen varojen avulla erilaisten sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaa. Ray oli vuosikymmenten ajan tunnettu siitä, että sillä oli monopoliasema raha- ja kasinopelitoiminnassa koko Manner-Suomen alueella.

Ray:n kasinopelitoiminta käynnistyi 1969, kun Ruletti ilmestyi ravintoloihin. Alun perin käytössä oli ranskalainen ruletti, mutta 1980-luvun aikana käyttöön otettiin yhä edelleenkin käytössä oleva amerikkalainen ruletti. Pelivalikoima laajeni vuonna 1982, kun suursuosikki Blackjack tuli mukaan kuvioihin. Nykyisin enemmistä ravintoloiden kasinopelipöydistä onkin nimenomaan Blackjackin pelaamiseen tarkoitettuja.

Hedelmäpelit rantautuivat Suomeen 1960-luvulla, jolloin etenkin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa elettiin suurta poliittisen heräämisen ja vapautumisen aikakautta. Hedelmäpelit ilmestyivät aluksi matkustajalaivoihin, mutta hieman myöhemmin ne alkoivat olla tuttu näky myös ravintoloissa ja esimerkiksi huvipuistoissa toimivissa pelihalleissa. Ray:n ensimmäinen elektroninen hedelmäpeli valmistettiin Moskovan olympiavuonna 1980.

Ray Casino Helsinki

Hedelmäpelit, peliautomaatit ja kasinopelit saivat lopulta juhlavat puitteet vuonna 1991, kun Ray avasi ensimmäisen, Casino Ray -nimisen pelikasinonsa Helsingin Kampissa. Kasino toimi Hotelli Presidentin kiinteistössä aina vuonna 2004 saakka. Nykyisin Helsingissä toimii lyhyesti ja ytimekkäästi Casino Helsinki, joka sijaitsee aivan kaupungin ydinkeskustassa Mikonkadulla.

Kasinolla vierailu on erityisen suosittua etenkin pikkujouluaikaan, ja lisäksi se houkuttelee myös polttariporukoita sekä liike- ja lomamatkailijoita: peliautomaatit kiinnostavat tasapuolisesti kaikkia. Casino Helsinki on tunnettu hyvästä palvelustaan ja siellä on helppo poiketa pääkaupunkimme keskustassa asioidessa. Kasinon yhteydessä toimii myös ravintolamaailma, jossa voi piipahtaa lounaalla vaikkapa työpäivän lomassa.

Casino Helsingin pelivalikoiman ei tarvitse suinkaan häpeillä kansainvälisten kasinoiden pelivalikoiman rinnalla, sillä se tarjoaa kävijöilleen noin 300 peliautomaattia peräti kuudelta eri valmistajalta. Edustettuina ovat kasinopelaajille tutut IGT, Novomatic, WMS, Aristocrat sekä Spielo ja Bally. Tarjolla on pelejä jokaiseen makuun, joten valikoimaan kuuluu niin retropelejä kuin uutuuttaan kiilteleviä, moderneja videoslottejakin. Unohtaa ei sovi myöskään suosittuja videopokeripelejä, joista mainittakoon muun muassa Joker Poker. Kosketusnäyttöisiä Touch Bet -rulettiterminaaleja on puolestaan parikymmentä. Touch Bet -terminaaleissa minimipanos on kaksi euroa.

Helsinki Casinolla pelaaminen onnistuu 5-500 euron seteleillä. Kotiuttamisen yhteydessä pelikoneesta tulostuu kuitti, jolla toimivat kaikki kasinon rahapelit. Mikäli pelaamisesta on saanut sillä erää kyllikseen, voi kuitin vaihtaa kätevästi rahaksi joko kasinon kassalla tai rahanvaihtoon tarkoitetun automaatin avulla. Casino Helsingin peliautomaatit tarjoavat laadukasta viihdettä useammaksikin pelikerraksi, joten kaikkea ei tarvitse ahnehtia kerralla.

Kivijalkakasinot ovat usein avoinna vuorokauden ympäri, mutta suomalaisen lainsäädännön vuoksi Casino Helsinki on avoinna klo 12-04. Parina pyhäpäivänä vuodessa kasino on kokonaan suljettu. Casino Helsingissä vierailu on helppoa ja vaivatonta, eikä pelaaminen ole missään nimessä pakollista. Sisäänpääsymaksua ei ole, joten paikkaan voi käydä tutustumassa puhtaasta mielenkiinnosta tai nauttia kansainvälisestä tunnelmasta vaikkapa taidokkaasti tehtyä drinkkiä siemaillen.

Mikäli aivan kaupungin ytimessä sijaitseva Casino Helsinki ei ole entuudestaan tuttu, kannattaa siellä poiketa tutustumismielessä ainakin kerran. Kasinolla voi kokea suuren maailman tunnelmaa vaikka keskellä ankeinta marraskuuta, ja mikä parasta, kasinon hämyisä ympäristö vaikuttaa samalta mihin vuorokauden aikaan hyvänsä. Kuten jokaisella laadukkaalla kasinolla, järjestetään myös Casino Helsingin tiloissa monipuolista viihdeohjelmaa pelaajien ja muiden paikalla olijoiden iloksi.

Ray osaksi Veikkaus Oy:tä

Ray:n toiminta muuttui radikaalisti alkuvuodesta 2017, jolloin Fintoto Oy, Ray sekä Veikkaus Oy fuusioituivat valtio-omisteiseksi rahapeliyhtiöksi, joka nimettiin lyhyesti ja ytimekkäästi Veikkaus Oy:ksi. Yhdistymisen seurauksena avustustoimintaan liittyvien asioiden käsittely siirtyi sosiaali- ja terveysministeriön alaisuuteen kuuluvalle sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselle STEA:lle. Muutoksesta ei ollut suoranaista vaikutusta pelaajien kannalta, paitsi fuusion myötä Ray:n nettipelaaminen siirtyikin nykyisin toiminnassa olevalle Veikkaus-sivustolle.

Muutokset ikärajoihin

Ray:n raha-automaatit ovat tuttu näky valtaosalle suomalaisista, sillä niitä on ollut vuosien ajan lähes 20 000 kappaletta yhteensä 8 400 paikassa. Tämän lisäksi maassamme on toiminut peräti 70 Ray:n omaa pelisalia. Myöskään ravintoloissa ei ole tarvinnut pureskella kynsiä kasinopelin kaipuussa, sillä ravintolakasinopelien pelaaminen on ollut jo vuosikymmenten ajan mahdollista peräti noin 300 ravintolassa ympäri Suomen.

Suomalaiset ovat toisin sanoen tottuneet siihen, että jonkinlainen Ray:n peliautomaatti nököttää useimman ruokakaupan ja huoltoaseman nurkassa. Peliautomaattien läsnäoloon on tottunut siinä määrin, että ensimmäisiä kertoja ulkomaille matkustettaessa onkin voinut olla suoranainen yllätys, ettei rahapelaaminen kuulukaan yhtä luontevana vaihtoehtona esimerkiksi ruokaostosten yhteyteen.

Vaikkapa huoltoasemalla sijaitsevaa hedelmäpeliä saattoi pelailla huoletta heti 15-vuotiaana aina heinäkuuhun 2011 saakka. Tuolloin säädökset muuttuivat siten, että jatkossa peliautomaatit oli tarkoitettu ainoastaan täysi-iän saavuttaneille.

Uusien, huomattavasti tiukempien sääntöjen mukaisesti pelaaminen ei ollut alaikäiselle sallittua edes huoltajan seurassa, vaikka aiemmin alle 15-vuotias olikin voinut pelata huoltajansa valvovan silmän alla. Ray:n pelisaleissa ja kasinolla pelaaminen oli sen sijaan alusta alkaen ollut sallittua vain ja ainoastaan 18-vuotta täyttäneille.

Merkittävä rahoittaja

Ray on avustanut toimintavuosiensa aikana lukuisia järjestöjä ja yhdistyksiä. Merkittävimpinä avustuskohteina mainittakoon Invalidiliitto, Näkövammaisten keskusliitto, Suomen Mielenterveysseura sekä SPR.

Ray avusti vuosittain noin tuhatta sosiaali- ja terveysjärjestöä noin 270 miljoonan euron edestä. Lisäksi suunnilleen 100 miljoonaa euroa ohjattiin Valtiokonttorin kautta sotaveteraanien hoidon ja kuntoutuksen tukemiseen Yritysfuusion myötä avustustoiminta jatkuu luonnollisesti edelleenkin, vaikkakin hieman erilaisen byrokratian puitteissa.

Nettipelaaminen ja live-pelit

Kolikkopelit muodostivat Ray:n kiistattoman tavaramerkin, ja se tunnettiin vuosikausien ajan kasinonsa ja pelisaliensa ohella nimenomaan supermarketeissa, huoltoasemilla, kioskeissa sekä ravintoloissa sijaitsevista pelikoneistaan. Raha-automaattiyhdistys toi peliautomaatit tutuiksi usealle sukupolvelle.

Marraskuussa 2010 Ray teki uuden aluevaltauksen, kun sen pokeria ja kasinopelejä tarjoava nettipelipalvelu aloitti toimintansa. Nykyisin kovin muodikas live-pelaaminen astui kuvioihin nelisen vuotta myöhemmin, kun blackjackia ja rulettipelejä tarjoava Ray Livekasino lanseerattiin elokuussa 2014.

Edellä mainituista uudistuksista huolimatta rahapelikoneet, pelihallit ja kasinopelaaminen ovat säilyttäneet sitkeästi suosionsa. Pelihallin tai kivijalkakasinon tunnelmaa on suorastaan mahdotonta jäljitellä, vaikka pelipöytää hoitaisikin ruudun välityksellä oikeaa lihaa ja verta oleva jakaja. Ja onpa matka kasinolle jo irtautuminen arjesta sinänsä.

Monen tulee työnsä puolesta nökötettyä tietokoneen äärellä niin monta tuntia päivässä, että vapaa-ajalla on tervetullutta vaihtelua tehdä jotakin aivan muuta. Satunnainen vierailu kivijalkakasinolle tai pelihalliin onkin oivallinen vaihtoehto. Ja pelihallissa on helppo piipahtaa esimerkiksi ruokaostosten yhteydessä, mikäli asioi suuremmassa ostoskeskuksessa.

Ray: on oivallinen esimerkki yhtiöstä, joka on onnistunut vuosikymmenten saatossa uusiutumaan ja mukautumaan yhteiskunnassa kulloinkin vallitsevien vaatimusten ja tarpeiden mukaiseksi. Nettipelit tulivat luontevasti mukaan kuvioihin siinä vaiheessa, kun lähes jokaisessa suomalaiskodissa oli jo nettiyhteys ja live-pelaaminen oli puolestaan palvelu, jonka mukaan ottaminen oli suoranainen elinehto nettikasinomeressä pärjäämiselle.

Vaikka nettikasinotarjonta onkin yleistynyt vuosien saatossa huimasti, haluaa moni edelleenkin pelata aidosti suomalaisella sivustolla, jonka hyväntekeväisyyteen suunnatun tuoton tietää kaiken lisäksi päätyvän varmasti perille. Suuri plussa on tietenkin myös se, että suomalaisilla verkkopankkitunnuksilla asiointi on aidosti suomalaisella sivustolla paitsi ehdottoman helppoa myös turvallista.

Veikkaus Oy:n alaisuuteen siirtymisestä huolimatta Ray:n peliautomaatit tunnistaa edelleenkin Ray-kirjainyhdistelmästä, mutta lisäksi pelikoneisiin on lisätty uudesta liiketoimintaan liittyvästä järjestelystä muistuttava V-tarra.

Ray:n suosikkipelit kautta aikojen

Ray:n rakastetuimpiin peliautomaatteihin lukeutuvat muun muassa erilaiset pokeri- ja hedelmäpelit. Vuosien saatossa tutuksi on tullut lisäksi muun muassa Kulta-Jaska -niminen suosikkipeli. Pajatsoilla oli vannoutunut pelaajakuntansa, mutta ne ovat syystä tai toisesta jääneet välkehtivien pelikoneiden rinnalta syrjään.

Se, että suosikkipelit ovat siirtyneet myös nettiin, on taatusti kasvattanut omalta osaltaan nettipelaamisen suosiota, mutta toisaalta ilmiöt eivät ole toisiaan poissulkevia. Moni rahapeleihin hurahtanut pelaakin mielellään niin vanhalla kunnon peliautomaatilla kuin Ray:n nettikasinollakin. Ja kukapa ei silloin tällöin haluaisi kasinolle Blackjack-pöydän tai Ruletin ääreen? Pieni pelituokio kasinon loputtomien rahapelien äärellä on loistavaa vaihtelua arjen velvollisuuksien keskelle.